Joku ihmeellinen Ahaa-elämys! päässäni kävi muutama päivä taaksepäin ja johan sitä oltiin pakkasesta mansikkaa kaivamassa.

Pakkasesta lähti siis puolisen litraa mansikoita kattilaan, 7-8 dl vettä seuranaan. Sekaan viskasin vielä 1 dl sokeria ja tätä soppaa sitten sulattelin ja keittelin.

Kun mansikat olivat sulia ja turpeita otin siivilän kauniiseen käteeni ja paseerasin mansikat, jotta maistuisi taaperolle kanssa. Itsekin tykkään sileämmästä kiisselistä, kun kyseessä on pakastetut mansikat. Tuoreista mansikoista tehtynä kiisselissä saa sattumiakin olla.

Paseerauksen jälkeen mittasin muumimukin pohjalle 3rkl (vai olikohan se 4) perunajauhoja ja päälle laskettelin vettä n. 1 dl verran.

Nostin kattilan liedeltä ja ohuena nauhana kaatelin perunahjauhoseoksen kattillaan. Sekoittaen samalla koko ajan. Tämän jälkeen nostin kattilan takaisin liedelle ja annoin kiisselin kiehahtaa (muutama pulpahdus riittänee).

Kaadoin kiisselin kulhoon ja ripottelin pinnalle pienesti sokeria, jotta ei kuorettuisi. Saman asian kyllä ajaa tuorekelmukin. Kunhan saa tiiviisti astian päälle kiinni.

         

Ja voi vitsi kun on hyvää riispuuron kanssa. :P Niin ja ei, lapsi ei suostunut tätäkään syömää. hmph!