Bakerellan sivuilla monesti ihastellut tätä kakkua ja nyt sen tein. Ollut aika hipistelyä viime aikoina leipomukset, niin pakkohan se on välillä jotain muutakin leipoa kuin ainaisia muffinsseja.

 Ohjeen suomensin seuraavanlaisesti:

6 dl vehnäjauhoja

4,8 dl sokeria

1 rkl kaakaojauhetta

1 tl suolaa

1 tl leivonta soodaa

2 kananmunaa

3,6 dl öljyä

2, 4 dl piimää (käytin purkillisen kermaviiliä jatkettuna maidolla)

1 tl viinietikkaa (käytin omenaviinietikkaa)

1 tl vaniljia-aromia

n. puoli purkkia punaista pastaväriä

---

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

2. Rasvaa ja jauhota kaksi 20 cm kakkuvuokaa.

3. Vatkaa kulhossa kevyesti munat rikki. Lisää nestemäiset ainekset joukkoon ja sekoita.

4. Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään ja sekoita kunnolla.

5. Lisää kananmunasekoitus kuivien aineiden joukkoon ja sekoita kunnes ainekset ovat sekoittuneet kunnolla.

6. Kaada taikina kakkuvuokiin. Kopistele muutaman kerran vuokia pöyttää vasten, jotta ilmakuplat nousevat taikinasta.

7. Paista kakkuja noin 30 min tai kunnes taikinaa ei enää tartu kakkutikkuun. (hammastikkukin käy)

8. Anna kakkujen levätä vuoissaan 10 minuuttia jonka jälkeen kumoa kakut vuoistaan ja jäähdytä ritilän päällä.


Kuorrute:

2, 35 dl tuorejuustoa

2,4 dl voita

1 tl vaniljia-aromia

14,4 dl tomusokeria

---

1. Sihtaa tomusokeri kulhoon.

2. Sekoita tuorejuusto ja voi keskenään. Lisää vaniljiauute.

3. Lisää tomusokeri erissä voi-tuorejuustoseokseen.

4. Kuorruta menemään.