Samaiselta torimuijalta, jolta matkaani päätyi kanttarellit, tarttui puolukkaakin mukaan litran verran.

Tätäpä suunnittelin jo kesällä, mutta enpä ole ollut yksin ajatukseni kanssa, kun on aika monessa blogissa tullut vastaan samanlaista banoffeeta. Ajatuksissani oli, että puolukka voisi mukavasti happamuudellaan katkoa makeutta, mutta metsään meni näillä puolukoilla ainakin. Olivat nimittäin aikasta maikeita.

Hyvää oli silti ja puolet kakkusesta tuhottiin nopeaan. Banaania tästäkin löytyy pohjan ja toffeen välistä, joten pelkästään puolukkaa en laittanut.

Ohjetta löytyy esim. täältä. Hyvä resepti kun pystyy muuntamaan moneksi.

Haaveilen suklaakonvehtien tekemisestä ja kondensoitua maitoa voisi täytteeksi niihin laittaa... ehkäpä muuhunkin kakkuseen/ leivonnaiseen voisi käyttää, ettei aina tekisi tätä yhtä ja samaa offeeta. :)